Mikä Koodiapuope on?

Koodiapuope vetää luokallesi joko ala- tai yläkoulun ohjelmoinnin oppimäärän kattavan kuuden tunnin koodauskurssin. Koodiapuopen kanssa on helppo tutustua luokkamuotoiseen etäopetukseen. Kurssi toimii samalla kätevästi myös opettajien koodauskoulutuksena.

Eeva opettaa koodausta etänä

Miksi käyttää koodiapuopea?

Kodarit on kehittänyt viiden vuoden ajan lapsille, nuorille sekä koodausta aloittaville aikuisille yleissivistävää ja helposti lähestyttävää koodausopetuspedagogiikkaa. Koodikoulumme perusajatus on, että koodaus kuuluu kaikille.  Johtotähtenämme on ajatus, että kun oppimisesta tehdään hauskaa ja mahdollisimman helppoa, koodauksesta tulee vielä pienen erityisosaamisalan sijasta suuren yleisön juttu.

Koodaus on kuitenkin haastava laji. Olemme toimintavuosiemme aikana useaan otteeseen pohtineet, miten voisimme parhaiten auttaa opettajia ohjelmoinnin opetuksessa. Kirjoittamamme Miksi opettajia ei opeteta opettamaan koodausta -artikkeli on kirjoitettu syyskuussa 2017, mutta edelleen ajankohtainen.

Artikkelissa pohdimme yhtenä vaihtoehtona, että lasten koodausopetukseen vihkiytyneet, ohjelmointia osaavat ammattilaiset kiertäisivät kouluilla opettamassa ohjelmoinnin alkeita. Etäopetusohjelmien sekä -menetelmien kehittyminen sekä niiden laajamittainen käyttöönotto kouluissa tekevät tämän vaihtoehdon meille nyt mahdolliseksi.

Koodiapuope-palvelua on tarjolla seuraavilla aiheilla

Visuaalinen ohjelmointi

Kesto 6h

Hinta 495€ + alv24%

  • Koodiapuope-kurssi kattaa alakoulun tavoitteena olevan yleissivistävän ohjelmoinnin tavoitteen, eli oman ohjelman rakentamisen visuaalisella ohjelmoinnilla.
  • Yläkoululaisten sekä toisen asteen opiskelijoiden, jotka eivät ole aiemmin koodanneet, kannattaa myös aloittaa ohjelmointiin tutustuminen visuaalisella ohjelmoinnilla.
  • Opetus toteutetaan Scratch-ohjelmointiympäristössä.
  • Harjoitukset  soveltuvat  parhaiten  3.-luokkaisille  ja  sitä  vanhemmille.

Python-ohjelmointi

Kesto 6h

Hinta 495€ + alv24%

  • Yläkouluille, lukioihin sekä ammatilliseen koulutukseen.
  • Python-kurssimme kattaa yläkoulun tavoitteena olevan yleissivistävän ohjelmoinnin tavoitteen, eli oman ohjelman rakentamisen jollain kirjoitettavalla ohjelmointikielellä.
  • Opetus toteutetaan Codesters- sekä Repl.it ohjelmointiympäristöissä.

Mitä sisältää

  • Molemmat kurssit sisältävät 20 minuutin ”Mitä ohjelmointi on” -luennon, yhdessä tehtäviä koodaustehtävän sekä kirjallisen jatko-oppimateriaalin.
  • Yhden kodiapuope-kurssin kesto on kuusi tuntia, eli 4 * 1.5h tai 6  * 1h
  • Sopiva ryhmäkoko on 10-15 oppilasta, eli tavallisen kokoinen luokka kannattaa jakaa puoliksi.

 

Koodiapuope-kurssin hinta on 495€ + alv24%

Koodiapuopepalvelua on saatavana myös tunti kerrallaan 90€/h + alv24%

Koodiapuope-kurssien tilaukset:
kodarit@kodarit.fi

Uudet Lukutaidot -hankkeen valtion erityisavustus kunnille ja kouluille!

Koodiapuope-palveluun on mahdollista hakea valtion erityisavustusta esi- ja perusopetuksen oppilaiden digitaalisten taitojen kehittämiseen osana Uudet lukutaidot -kehittämisohjelmaa vuosille 2021-2022.

Lue lisää

Miten opetus toimii

Luokka on oman opettajansa kanssa koulussa. Koodiapuope tulee mukaan etäyhteydellä. Sopiva ryhmän koko on 10-15 oppilasta, eli normaalikokoinen koululuokka kannattaa jakaa kahteen ryhmään.

Koodiapuope opettaa, antaa tehtävät ja auttaa koodaustehtävien kanssa. Oma opettaja auttaa tietokoneiden käyttämisen ja tehtävien ymmärtämisen kanssa.

Koodiapuope on etäyhteydessä joko opettajan tietokoneeseen tai kaikkiin tietokoneisiin.

Koodiapuope-palvelua voidaan antaa Zoom tai Microsoft Teams -ohjelman välityksellä.

Paras etäopetuskokemus saavutetaan, jos kaikilla koneilla on ladattuna Zoom- tai Microsoft Teams-ohjelma. Opetukseen voi liittyä myös web-selaimella, mutta tällöin Koodiapuope ei pääse auttamaan suoraan oppilaiden koneille.

Suvi koodiapuopena opettaa Pythonia

Opettajan kone- ja ohjelmavaatimukset

Opettajan koneella on suositeltavaa olla Google Chrome -selain sekä Zoom tai Microsoft Teams -ohjelma asennettuna. Opetukseen voi liittyä myös millä tahansa web-selaimella, mutta ylläoleva yhdistelmä toimii parhaiten ja monipuolisimmin.

Opettajan ruutu kannattaa jakaa esim videotykillä siten, että kaikki näkevät opetuksen myös siitä.

Opettajan koneessa täytyy olla kaiuttimet, joista koodiapuopen ääni kuuluu kaikille. Vaihtoehtoisesti opettajalla sekä kaikilla oppilailla on kuulokkeet, joista oppilaat kuuntelevat opetusta omilta koneiltaan.

Mikrofoni, jonka kautta opettaja/luokka voi olla puheyhteydessä Koodiapuopeen.  Etäopetusohjelmissa on myös chat-mahdollisuus sekä opettajalle että oppilaille.

Oppilaiden konevaatimukset

Jokaisella oppilaalla täytyy olla käytössään tietokone.

Koodausharjoitukset tehdään web-selaimella. Suosittelemme Google Chrome -selainta.

Muut ennakoitavat vaatimukset

Hyvä internetyhteys.

Oppilaat ovat kirjautuneet tietokoneille sekä etäopetusohjelmaan ennen koodaustunnin alkua.

Suvi koodin ääressä

Lisätiedot sekä Koodiapuope-palvelun tilaukset

Suvi Syrjäläinen
040 803 4625
suvi.syrjalainen@kodarit.fi